9 Ki -Astrologia

9 Ki -Astrologia

Hieman Kiinalaisesta astrologiasta

Kiinalaisen astrologian menetelmiä on kaksi: 9 Ki ja BaZi. 9 Ki eli yhdeksän tähden astrologia on tapa hahmottaa energioita. Sen juuret ovat Kiinassa, mutta japanilaiset ovat muokanneet sen nykyiseen muotoonsa. Perustana on viiden elementin (maa, metalli, vesi, puu ja tuli) teoria, yhdistettynä psykologiaan ja filosofiaan. Perusajattelussa on mukana myös kaiken elämän perusaine Ki (tai Qi, Chi) - energia -, sekä oppi toisiaan täydentävistä, vastakkaisista perusvoimista Yinistä ja Yangista (tai Jin ja Jang). 9 Ki menetelmä on vanhempi kuin BaZi, mistä yleisimmin tunnetaan 12 eläintä ja viisi elementtiä.

9 Ki -astrologiaa voidaan käyttää itsenäisesti, tai yhdistettynä tilan/kodin/puutarhan/työpaikan/ ympäristön fengshuihin. Haluttaessa nämä voidaan vielä yhdistää jopa kiinalaiseen lääketieteeseen ja akupunktioon. Sekä itämainen astrologia, fengshui että kiinalainen lääketiede hyödyntävät viiden elementin teoriaa, oppia Yinistä ja Yangista sekä Ki:stä. Kiinalainen lääketiede ja akupunktio tasapainottavat ja hoitavat ihmisen energioita. Vanha itämainen fengshuioppi tekee saman ihmisen kodille, pihalle tai työympäristölle.

Itsenäisesti käytettynä 9 Ki lisää itsetuntemustasi, kertoen sekä vahvuutesi että kehitystä kaipaavat luonteenpiirteesi. Lisäulottuvuutta tuo myös suhteesi aikaan. Jos mukaan otetaan ehkä sinullekin sisustamisesta tutuksi tullut fengshui, niin saadaan entistä laajempi näkökulma elämääsi ja voimavaroihisi. Voit myös hyödyntää 9 Ki:tä opetellessasi tuntemaan paremmin läheisiäsi ja työkavereitasi.

9 Ki:n kolme tunnusnumeroa valaisevat persoonasi syvyyksiä. Numerot lasketaan syntymäajastasi. Ensimmäisen luvun energiat astuvat voimaan itsenäistyessäsi ja tullessasi täysi-ikäiseksi. Se on syvin ja aidoin olemuksesi. Luvun osuus kokonaisuudesta on suurin, noin 60 %. Toinen luku edustaa tunteitasi ja seksuaalista puoltasi, sekä nousee usein esiin stressi- ja kriisitilanteissa. Luku kuvaa lisäksi elämääsi täysi-ikäisyyteen asti. Aikuisiälläsi luvun osuus on 35-40 % kokonaisuudesta. Jos olet joutunut kantamaan vastuuta jo poikkeuksellisen nuorena, lukujen painoarvot voivat muuttua. Samoin käy, mikäli et aikuisiälläsi olekaan pystynyt itsenäistymään syystä tai toisesta. Esimerkkinä tästä voisi olla riippuvuus muiden huolenpidosta. Kolmas luku liittyy kehoasi ympäröivään energiaan ja kertoo sinusta ensivaikutelman. Tällä luvulla on noin 5 % painoarvo. Eräs erityisyys on se, että mikäli kaikki kolme lukuasi ovat samat (555), silloin muiden ihmisten sinusta saama ensivaikutelma vastaa myös syvintä luonnettasi ja tapaasi reagoida tunnetilanteissa.

Lukujen edustamat viisi elementtiä - maa (luvut 2, 5, 8), metalli (luvut 6, 7), vesi (luku 1), puu (luvut 3, 4) ja tuli (luku 9) -, yhdistetään lisäksi ikäkautesi ja menossa olevan vuoden energioihin. Voidaankin kysyä, mitä huonetta tai taloa asut juuri nyt ja kuinka kauan, sekä miten nämä vaikuttavat elämääsi.

Energia sinänsä ei ole hyvää tai huonoa. On vain vahvuuksia ja kehityskohteita. Astrologia - ja myöskin fengshui sekä perinteinen kiinalainen lääketiede - antavat sinulle apuja energioidesi tunnistamisessa ja itsetuntemuksessa, sekä avaavat samalla sinulle tietä tasapainoisempaan ja harmonisempaan elämään. Mikäli kolme tunnuslukuasi sattuisivatkin olemaan samat kuin ystävälläsi tai perheesi jäsenellä (kuten minulla ja anopillani on...), olet kuitenkin erilainen kuin hän. Perusluonteessanne ja tavassanne ajatella on paljon samaa. Ikävuotenne ja suhteenne aikaan tuovat eroja, samoin elinympäristönne, hankkimanne tietotaito ja koulutus, elämänkokemuksenne, karman lait, sekä tässä ja edellisissä elämissänne hankkimanne karma. 9 Ki -astrologia kertoo yhden kerrostuman persoonastasi... Se on kuin kuorisit sipulia... Kiinalainen kahdentoista eläimen astrologia kertoo toisen kerrostuman persoonastasi, länsimainen astrologia kolmannen, numerologia neljännen, Maya-astrologia viidennen, asteroiditulkinta kuudennen, jne. Kaikki nämä auttavat sinua tuntemaan paremmin omaa itseäsi, ja heittävät samalla sinulle erilaisia kehityshaasteita. Sinun tehtäväksesi jää tehdä tästäkin tulkinnasta se viimeinen yhteenveto. Kokonaisuus on osiensa summa - niin sinäkin!

Omalta kohdaltani voin kertoa, että vuosien varrella olen hankkinut itselleni itsestäni kaikki mainitsemani tulkinnat. Joko tilaten tai opetellen asiat itse. Joku skeptikko on joskus sanonut minulle, että tulkinta kuin tulkinta sopii meihin jokaiseen. Näin ei kuitenkaan ole. Jokaikinen tulkinnoista on antanut minulle vastauksia, valottaen persoonani eri puolia. Ja jokaikisestä olen tunnistanut itseni, kun olen uskaltanut katsoa peiliin ja nähdä elämäni ja persoonani pintaa syvemmältä. Samaa uskallusta ja rehellisyyttä itseäsi kohtaan toivon sinullekin!

Kiinalaiset ajan energiat

Kiinalaisten kalenterissa vuosi vaihtuu eri lailla kuin meillä lännessä. Aurinkokalenterin vuosi vaihtuu helmikuun alussa, päivämäärä vaihtelee vuosittain, sijoittuen välille 3.-5.2. 9 Ki -astrologia noudattelee tätä. Kuukalenterin alku on toinen uusikuu talvipäivänseisauksen jälkeen. Päivämäärä vaihtelee, sijoittuen tammi-helmikuulle. BaZi puolestaan kulkee tämän mukaan.

Kaikki oikeudet pidätetään , All rights reserved , Copyright Kirsi Lohtaja